Annen ajatelmia

Suunta parempaan!

Tiistai 5.9.2017 klo 21:57

Syysistuntokausi pyörähti käyntiin tänään tiistaina. Lähden uuteen kauteen hyvillä mielin. On hienoa palata jälleen työskentelemään peruskorjattuun Eduskuntataloon, jonka täysistuntosali huokuu arvokkuutta ja kunnioitusta. Toivottavasti se heijastuu myös meidän edustajien toimintaan ja puheisiin.

Myös sinisten näkökulmasta homma on menossa hyvin eteenpäin. Kentältä tulee tukea puolueen perustamiseksi. Viime perjantaina julkaistu periaateohjelmamme on ollut kentällä odotettu ja haluttu. Se löytyy mm. yhdistyksemme kotisivuilta.

Elokuun budjettiriihessä oli ilo huomata, että saimme paljon meille tärkeitä asioita läpi. Solidaarisuusveron alarajaa ei nosteta! Vero siis koskee jatkossakin vähintään 72 3000 euroa vuodessa tienaavia. Pieni- ja keskituloisten verotusta kevennetään 300 miljoonalla eurolla. Lisäksi kaikista pienituloisimmat vapautuvat Yleisradioveron maksamisesta.

Eriarvoisuuden torjumiseen suunnatuista toimenpiteistä, saimme läpi mm. vaatimuksen perusturvan parantamisesta.  Vähimmäismääräisien etuuksien, eli sairauspäivärahan, vanhempainpäivärahan, kuntoutusrahan ja erityishoitorahan, korottamiseen osoitetaan vuoden 2018 budjetissa 8 miljoonan euron määräraha. Takuueläkettä sekä eläkettä saavan hoitotuen perusosaa korotetaan. Myös nuorten kuntoutumisrahaa sekä ammatillisen kuntoutuksen ajalta maksettavaa kuntoutuksen vähimmäismäärää nousee nykyisestä takuueläkkeen kanssa samalle tasolle.

Hallitus pyrki parantamaan myös pieni- ja keskituloisten perheiden asemaa. Varhaiskasvatusmaksut alenevat merkittävästi ensi vuoden alusta. Pikkulapsiperheiden vanhempainpäivärahat nousevat perusturvaan tehtävän korotuksen yhteydessä.  Opiskeleville perheille helpotusta tuovat myös opintotukeen tehtävä yksinhuoltajakorotus sekä lapsilisän yksinhuoltajalisän korottamien.

Merkittäviä askeleita otettiin myös turvallisuuden saralla. Hallitus tehostaa terrorismin vastaisia toimia. Lisämäärärahoja tulee niin poliisille, suojelupoliisille, että rajavartiolaitokselle ja puolustusvoimille. Terrorismilainsäädäntö käydään läpi, ja toimia radikalisoitumisen ehkäisyyn lisätään. Hallituksessa voi vaikuttaa!

Tänään palattiin siis töihin Eduskuntataloon ja tutustuttiin uusittuihin tiloihin. Valiokunta- ja eduskuntaryhmien paikat olivat hieman muuttuneet kuin myös täysistuntosalin tekniikka. Kesätauon jälkeen oli mukava taas tavata niin edustajakollegoita kuin myös Eduskunnan virkamiehiä sekä muita työntekijöitä. 

Yleisölle Eduskuntatalossa järjestetään tutustumista varten avoimet ovet loka-ja marraskuussa. Uutta on myös mahdollisuus varata ryhmien vierailuaikoja suoraan Eduskunnan nettisivuilta! Kyselytuntia pääsee niin ikään jälleen yleisöparvelle seuraamaan. 

Näkemisiin Eduskunnassa!

2 kommenttia . Avainsanat: budjetti2018, syysistuntokausi, siniset