Annen ajatelmia

Muhkea potti tierahaa Asikkalaan

Keskiviikko 5.12.2018 klo 13:52


Valtion vuoden 2019 talousarvioon on tehty määrärahamuutoksia, jotka on hyväksytty tänään valtiovarainvaliokunnan kokouksessa.

Asikkalassa sijaitsevan tien numero 14129 eli Rutalahdentien parantamiseen myönnettiin 300 000 euroa. Rutalahdentie on Hämeen vilkkaimpia sorateitä, sitä käyttää liki 350 ajoneuvoa vuorokaudessa. Tietä käyttävät paikallisten ja vapaa-ajan asukkaiden lisäksi myös tien vaikutusalueella toimivat elinkeinoharjoittajat ja osa liikenteestä on raskasta liikennettä.

Louhelaisen mukaan tien kunto on ollut viime vuosina kohtuuttoman huono. ”Erityisesti viime talvikauden raskaat sääolot tekivät Rutalahdentien ajoittain lähes ajokelvottomaksi.”

”Ylipäätään kaikkien tielläliikkujien yhteensovittaminen on monessa paikassa haastavaa, sillä Rutalahdentie on mutkainen ja kapea, eikä tienpintareille ei pysty niiden pehmeyden takia monessakaan paikassa väistämään, joten määräraha on erittäin tervetullut”, Louhelainen toteaa.

Lisätietoja: Kansanedustaja Anne Louhelainen (sin). p. 050 512 0428

Avainsanat: budjetti2019, määrärahamuutokset


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini