Annen ajatelmia

Eutanasia-kansalaisaloite

Perjantai 23.3.2018 klo 8:54


Eduskunnassa on käsittelyssä kansalaisaloite eutanasiasta. Kreikankielinen sana tarkoittaa suomeksi ”hyvä kuolema”.  Aloite on nostanut esiin myös muita termejä, mm. sedaatio, palliatiivinen- ja saattohoito  sekä terminaalivaihe. Sedaatiolla tarkoitetaan rauhoittamista tai keskushermoston toiminnan lamaannuttamista lääkeaineella. Palliatiivisessa hoidossa hoidetaan parantumattomasti sairasta potilasta ja hänen läheisiään. Saattohoitoa puolestaan annetaan vakavasti sairaille potilaille, joita ei lääketieteen keinoin kyetä parantamaan.Terminaalivaiheessa potilaan hyväksi ei voida enää tehdä muuta kuin lievittää kipuja. Asiantuntijat keskustelevat näistä termeistä aivan toisella tasolla kuin me maallikot - joten edellä kirjoitettu kannattaa lukea siitä näkökulmasta.

Hollannissa eutanasia on laillistettu. Tohtori Rob Jonquière oli Suomessa kertomassa siitä. Olennaista eutanasiapäätöksessä on sietämätön ja toivoton kärsimys: sietämätöntä potilaan ja toivotonta lääkärin käsityksen mukaan. Potilaan auttamiseksi etsitään ensin kaikki mahdolliset hoitokeinot ja - muodot. Jos potilas haluaa eutanasian, se on pitkä prosessi. Eutanasiaan ei kevein perustein päädytä - eikä vain yhden lääkärin päätöksellä, hän totesi.

Saattohoitoa on Suomessa kehitetty viimeisten 10 vuoden aikana, mutta kehittämistarpeita on erityisesti saattohoitopaikkojen lisäämisessä sekä henkilökunnan osaamisen kehittämisessä. Suomen palliatiivisen lääketieteen yhdistyksen mielestä eutanasian sallivalla lailla ei tulisi korvata tämänhetkisiä palliatiivisen-ja saattohoidon saatavuuden ja osaamisen puutteita ja että palliatiivisen lääketieteen oppiaine pitäisi sisältyä lääkäreiden perusopetukseen. 

Kuolema ja sitä edeltävä hyvä ja inhimillinen hoito puhuttaa myös kansainvälisesti. Euroopan neuvoston sosiaali- ja terveyskomiteassa on valmisteilla raportti  palliatiivisesta hoidon parhaista käytänteistä  ja sen käytöstä jäsenmaissa. Tammikuun kokouksessa Strasbourgissa kuulimme asiantuntijana myös suomalaista palliatiivisen lääketieteen professoria Tiina Saartoa.  

Viime syksynä olin eduskunnassa tämän kansalaisaloitteen julkisessa asiantuntijakuulemisessa, jonka jälkeen kiiruhdin sairaalaan. Siellä lääkäri totesi, että  94-vuotiaan isäni sisäelimet olivat lopettaneet toimintansa. Jouduimme äidin kanssa tilanteeseen, jota meillä ei ollut tietotaitoa käsitellä. ”Jatketaanko nesteytystä” kysyi lääkäri? ”Mitä se tarkoittaa?” kysyimme. Hän selitti, että kun neste ei enää poistu elimistöstä, se voi aiheuttaa potilaalle kipua. Isä ei ollut henkisesti enää läsnä tässä maailmassa, mutta ilmeistä näki, että fyysisiä kipuja oli. Nesteytys päätettiin lopettaa. En ikinä unohda niitä päiviä, jotka vietimme  vuoteen vieressä ja katsoimme hänen kuihtumistaan. Kysyin kymmeniä kertoja hoitohenkilökunnalta, onko varma ettei kipuja ole? Ja teimmekö varmasti oikean ratkaisun? Oli järkyttävää odottaa. Odottaa sitä viimeistä hetkeä. 

Elämän viimeiset vaiheet ovat meillä jokaisella yksilöllisiä. Miten osaamme käsitellä kipua ja pelkoja elämän päättymisestä? Saanko riittävästi lääkitystä? Entä jos se ei autakaan? Onko vierelläni osaavaa hoitohenkilökuntaa?  Miten läheiset pärjäävät ja ottavat tilanteen? 

Paljon avoimia kysymyksiä. Mutta yksi asia meillä kaikilla pitäisi olla yhteinen: oikeus arvokkaaseen kuolemaan!


Kommentit

30.3.2018 9:30  Paula Myllyvirta

Kiitos, Anne, erittäin hyvästä ja ajankohtaisesta kirjoituksesta!

Esittämäsi kysymykset toivottavasti haastavat lukijoita, sekä ammattilaisia että resursseista päättäviä jatkokeskusteluun.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini