Annen ajatelmia

"Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa!"

Torstai 27.4.2017 klo 8:44

potretti.jpgSuomi viettää tänään Veteraanipäivää. Monella nykysuomalaisella on yhä vähemmän lähipiirissään henkilöitä, joilla on omaa kokemusta sota-ajoista. Yhä harvemmalla on enää kunnia tuntea niitä suurenmoisia ihmisiä, jotka ovat osallistuneet 100-vuotiaan Suomen itsenäisyyden puolustamiseen soratantereella. Meidän perheessä on suvun patriarkka, jonka sanaa ja mielipiteitä kuunnellaan. Perheen kesken pohdimme pääsiäisenä suomalaisuutta ja meille tärkeitä arvoja.

93-vuotias Mikko-isä muistutti, että meillä Suomessa on ollut jo niin kauan rauhan ja hyvinvoinnin aika, että sota-ajan pelot ja niiden jälkeiset todella vaikeat pula-ajat ovat nykyihmisille vieraita. Hän totesi: "Te ette tiedä oikeasta puutteesta mitään! Aina kaikesta valitetaan, eikä mihinkään olla tyytyväisiä. Ihmisten pitäisi itsekin tehdä jotain asioiden korjaamiseksi, eikä vain odottaa valmista!"

Hän kertoi tulleensa 22-vuotiaana neljän rintamavuoden jälkeen takaisin kotiin, jossa ei ollut tarjolla mitään. Hänellä ei ollut koulutusta, ei ammattia, ei rahaa. Äitipuolikin ilmoitti tylysti, että takaisin kotiin ei voi tulla, koska pienviljelytila ei kaikkia elättäisi. Taskussa oli vain kansakoulu-, rippikoulu- ja rokotustodistus. Sodan kauhut pauhasivat mielessä, mutta ei ollut aikaa syrjäytyä, vaan piti löytää elämälle suunta ja tarkoitus. 

Rakennustyömaiden ja tehtaiden sekalaisissa hommissa taidot karttuivat. Haaveena oli valmistua opettajaksi. Se oli kuitenkin haasteellista, koska ei ollut tarjolla valtion tukemaa asumista, opintotukea tai sosiaalihuoltoa. Opettajakoulussa Mikko huomasi jo osaavansa siellä opetettavia asioita, koska oli rakennuksilla niitä (kantapään kautta) oppinut. Hän halusi lopettaa koulun ja palata tehtaaseen. Äitipuoli kuitenkin kannusti käymään koulun loppuun ja painotti, että todistus pitää osaamisen lisäksi olla. Se helpottaisi työn hakemista ja saamista.

Opiskelujen ohessa Mikko kävi tehtaassa töissä ja rakensi ”pitkästä tavarasta” pikkuhiljaa omaa kotitaloa.  Ahkeruus kannatti ja vuosien jälkeen taskussa lämmitti valmistumistodistus opettajaksi. Velkaa oli paljon, joten töitä piti sen mukaan: päivisin opettajana Lahden Käsiteollisuusoppilaitoksessa ja öisin Lahden Mallasjuoman tehtaalla. Näiden ohella myös kotitalon pienviljelystä huolehtiminen jäi hänen huolekseen, koska hänen isänsä kunto oli huonontunut ja jonkun piti huolehtia nuoremman siskon, äitipuolen ja isän toimeentulosta.

Sotavuodet olivat olleet raskaita eikä Mikkokaan ilman haavoittumisia selvinnyt.  Niskaan ja päähän tulleet vammat olisivat oikeuttaneet sotainvaliditeetti-statukseen, mutta sitä Mikko ei sodan jälkeen uskaltanut ottaa. Hän pelkäsi, että se voisi siviilissä vaikeuttaa työn saantia. Jälkeenpäin se on kaduttanut, koska kivut ovat vaivanneet, mutta sotaveteraani-status ei ole taannut niitä hoitoja, joihin sotainvaliditeetti-status olisi oikeuttanut. Hänen ohjeensa niin opettajana kuin isänäkin on ollut se, että ei pidä jäädä surkuttelemaan vaan elämän kuvia pitää maalata kirkkain värein. Niitä harmaan sävyjä riittää kyllä ihan riittävästi muutenkin. Ahkera ja tunnollinen työnteko on yksi Suomen hyvinvoinnin peruskivi. Mikko sanookin usein: "Joka päivä pitää tehdä tuottavaa työtä. Vaikka kuinka vähän!" Hän elää kuten opettaa ja meni pääsiäisenäkin pihalle haravoimaan. Pyörätuolissa, jalat kun eivät enää kanna. Hän ihmetteleekin nykytrendiä, jossa ihmiset laskelmoivat, kannattaako mieluummin jäädä työttömäksi kotiin kuin mennä töihin.

Elämä on tarjonnut paljon haasteita ja ongelmia kuin myös onnistumisia ja ilonaiheita. Mikko on sanonut, että jokainen este pitää kohdata ja luottaa parempaan huomiseen. Kun tekee parhaansa niin oman elämänsä kuin muidenkin ihmisten eteen, silloin voi katsoa rehellisesti peiliin. Muistakaa se, että hyvinvointi ei synny itsestään, sen eteen pitää tehdä töitä, tuumasi hän meille.

Tapio Rautavaaran kappale Kulkuri ja joutsen on hänelle mieleinen. Siitä hän laulaa usein erityisesti kohtaa: "Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa!"

 

Kommentoi kirjoitusta.

Omaishoitajan Suden hetki...

Perjantai 7.4.2017 klo 11:12

Se tulee hiipien. Huomaamatta. Se on kuin järveltä nouseva kostea usva, joka kietoo hyiseen syleilyynsä eikä sen voimaa jaksa aina vastustaa. Alitajunta tekee parhaansa työntääkseen sen johonkin taustalle. Ajanjaksoon, jolloin se olisi paremmin aikaa hoitaa. Sitten joskus. Sen olemassaolon myöntäminen voi olla pelottavaa – avaako sen myöntäminen Pandoran lippaan myös muihin tuntemuksiin? Ulkopuolinen ei välttämättä näe sitä. Mutta se on tuttu meille kaikille ja sitä on ruumiillista ja henkistä. Sitä ei voi silmin nähdä tai käsin kannatella, mutta silti se vie voimat mennessään. Se voi yllättää niin nuoren kuin vanhemmankin. 

Mikä se on? Se on väsymys, uupumus - musta aukko, joka lopulta voi viedä voiton. Läheistään hoitava ihminen yrittää usein selviytyä päivästä toiseen. Rutiinit auttavat rytmittämään päiviä. Ja öitä. Mutta entä sitten, kun ei enää olekaan varma, mikä vuorokauden aika on kyseessä? Entä sitten, jos hoidettavaa pitäisi pystyä valvomaan 24/7? Entä sitten, jos kuitenkin nukahtaa ja hoidettavalle tapahtuu jotain? Entä sitten, jos ei enää itse jaksakaan? Uupumuksen Pandoran lipas sisältää paljon syviä ja haavoittavia tuntemuksia syyllisyydestä epäonnistumiseen. 

Nykyään yhteiskunnan vaatimukset ja odotukset ovat suuria lähes vauvasta vaariin. Pitää osata ja kyetä sekä venyä uusiin ja parempiin suorituksiin. Uupuminen ja väsyminen voi tulla eteen erilaisissa elämänvaiheissa. Sen tunnistaminen ja myöntäminen on sallittua ihan meille kaikille, nuorille ja ikäihmisille.

Erityisen haavoittavassa asemassa ovat omaishoitajat! Omaishoitajan ei pitäisi joutua pelkäämään sopimuksen purkua tai moitetta siitä, ettei olisi pätevä omaishoitotyöhön. Kun väsyminen uhkaa, on otettava yhteys omaan omaishoitotyöntekijään. Hänen kanssaan mietitään, onko vapaat käytetty ja miten ne voitaisiin käyttää. Tiedän, että joskus tilanne on haastava, koska hoidettava ei edes myönnä olevansa hoidon tarpeessa eikä missään tapauksessa halua lähteä hoitoon pois kotoa. Hoitaja kuitenkin tietää todellisuuden olevan täysin toisenlaisen: hoidettavan yöt ovat rauhattomia eikä päivisinkään torkku-unet kauan kestä. Ja kuitenkin niiden aikana pitäisi ehtiä hoitaa monta arkista asiaa. Meillä kotona sanotaan, että hyvä uni on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Pitkäaikaistalletuksia ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä. Niinpä moni omaishoitaja kärsiikin unenpuutteesta. Jokainen uniongelmainen tietää, että loputtomiin ei pätkäunilla jaksa.  

Suden hetkeksi sanotaan varhaista aamuyötä, jolloin ihmisen ajatellaan olevan heikoimmillaan. Se aamuyön kylmin hetki, jolloin unet ovat syvimmillään. Sitä hetkeä on pidetty aavemaisena ja pelottavana. Kansanperinteessä kerrotaan, että suden hetkellä ihminen helposti torkahtaa ja susi pääsee hyökkäämään nuotiotulta valvovan.

Sote-uudistuksen myötä omaishoidon tuen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta maakunnille vuoden 2019 alusta. Jatkossa maakunta vahvistaa omaishoidontuen kriteerit, jolloin koko maakunnan alueella tulee olemaan yhtenäiset kriteerit. Nykyisin kunta vahvistaa omaishoidon tuen myöntämisperusteet säännösten sallimissa rajoissa ja osoittaa talousarviossa määrärahat tehtävään.

Tulevat kuntapäättäjät ovat tärkeässä roolissa valvomassa, miten omaishoitoon liittyvien asioiden siirto maakuntiin onnistuu. Huomiota on kiinnitettävä mm. omaishoitosuhteen sopimuskriteereihin ja niiden mahdollisiin kiristyksiin.  Sipilän hallituksen "Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa" - kärkihankkeen tavoitteiden rahoitusta lisätään ja se menee kunnille valtionosuuksien kautta. Kuntapäättäjien on oltava tarkkoja vos-rahoituksen käyttämisessa, koska tämä rahoitus ei ole "korvamerkittyä".

Pidetään yhdessä huolta siitä, ettei kukaan meistä jää suden hetkellä nuotiolle yksin!

Kommentoi kirjoitusta.

Tavattavissa Lahden markkinoilla ke 5.4 klo 9-11

Keskiviikko 29.3.2017 klo 10:35

Louhelaiset_ehdolla_ja_tavattavissa.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Työtä Unohdetun Kansan Puolesta!

Maanantai 20.3.2017 klo 8:26

Veikko Vennamon Sirkka-vaimon 70-luvulla ideoima slogan "Sisulla ja Sydämellä" oli SMP:n Suomen Maaseudun Puolueen iskulause.  Sillä ajatuksella alkoi myös Perussuomalaisten toiminta. Aatteen palo ajoi eteenpäin. Kukaan ei kysellyt bensa-, km- ja päivärahojen perään tai henkilökohtaisten etuuksien perään. Kun ei ollut mistä ottaa. Sitten tuli "Jytky" ja puolueen taloustilannekin vihdoin koheni. Toimintaan tuli mukaan paljon uusia tekijöitä, jotka halusivat itselleen myös niin edellä mainittuja taloudellisia etuja kuin myös henkilökohtaista valtaa. Valmiiksi katettuun pöytään oli helppo tulla vaatimaan ja moittimaan tarjottavia, jotka joku muu oli hankkinut ja valmistanut. Kaikki eivät saaneet mieleistään kattausta, joten moni tuli ja moni lähti. Onneksi demokraattinen suomalainen poliittinen tarjonta on monipuolista ja jokainen löytää oman pöytänsä niin poliittisena toimijana tai ehdokkaana kuin äänestäjänäkin.

Perussuomalainen puolue on nuori puolue, jolla on vankka mutta värikäs historiallinen maaperä. Puolueen kasvu on vajaan kymmenen vuoden aikana ollut huikeaa. Muistan erään puoluekokouksen, jossa kaksi vanhempaa ladya keskustelivat ja toinen totesi: "Mää en enää tunne täällä näitä kaikkia!" Samassa kokouksessa kaikille osallistujille ei enää löytynyt istuinpaikkaa, eivätkä järjestäjät olleet osanneet varautua tarpeellisella määrällä kahvia ja pullaa.

Nykyisin Perussuomaiset rp:n puoluekokous on huikea - etten sanoisi jopa spektaakkelimainen tapahtuma. Perussuomalaiset rp:n puheenjohtajan vaali kesäkuussa on sähköistänyt koko poliittisen kentän. Muiden puolueiden poliitikot, asiantuntijat ja toimittajat ovat saaneet uutta virtaa kommentoida, analysoida tai tietää (lue:arvata) miten perusuomalaiset jäsenet ajattelevat ja miten he aikovat äänestää. Perussuomalaisten puoluekokouksen päätös kiinnostaa myös Suomen rajojen ulkopuolella ja tuntuu linjaavan koko Suomen poliittista tulevaisuutta. Perussuomalainen puolue on vienyt jälleen kerran Suomea maailmankartalle, mikäs sen hienompaa!

"Unohdetun kansan puolesta" -teema ajoi eteenpäin SMP:tä. Nyt jos koskaan tuo teema on entistä tärkeämpi ja ohjaa myös Perussuomalaista puoluetta. Emme saa unohtaa suomalaisia arvoja, tapoja ja kulttuuriperimää.  Perussuomalaisten hallitusvastuun aikana Suomen suunta on kääntynyt jälleen arvostamaan suomalaisuutta ja arvostamaan meille suomalaisille tärkeitä perinteitä. Unohtamatta kuitenkaan kansainvälisyyden toiminnan vaikuttavuutta ja merkitystä. Perussuomalaiset ovat tottuneet tekemään töitä yhteisten asioiden eteenpäin viemiseksi. Perussuomalaiset eivät käperry sisäänpäin, vaan haastavat muutkin käymään avointa (arvo)keskustelua siitä, mihin suuntaan ja millä keinoin suomalaiset haluavat jatkossa mennä.

Kommentoi kirjoitusta.

Ratkaisut EU-politiikassa vaativat yhteistyötä kansallisten ja EU-instituutioiden välillä

Maanantai 23.1.2017 klo 17:42

Edustin Suomea kansallisten parlamenttien EU-valiokuntien konferenssin (COSAC) puheenjohtajien kokouksessa Maltalla 22.–23. tammikuuta.

cosac_jan_2017_3.jpg

Konferenssissa käsittelimme muun muassa EU:n puheenjohtajakauden aloittaneen Maltan prioriteetteja tulevalle viidelle kuukaudelle, sekä komission vuoden 2017 työohjelmaa.

Omassa puheenvuorossani kokouksessa painotin kansallisten ja EU- instituutioiden välisen yhteistyön merkitystä haettaessa ratkaisuja tärkeisiin muuttoliikettä, turvallisuutta, kasvua ja työllisyyttä koskeviin kysymyksiin sekä kansallisen toimivallan ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamista kansalaisten luottamuksen saavuttamiseksi.

Suomi on EU:n puheenjohtajamaa syyskaudella 2019, kun seuraava komissio aloittaa toimikautensa. Toesin, että me Suomessa tuemme tätä siirtymävaihetta rakentavassa roolissa, jotta EU-kansalaisten toiveisiin ja huolenaiheisiin voidaan vastata myös seuraavan komission toimikaudella.

Muistututin eurooppalaisia kollegojani myös siitä, että tänä vuonna vietetään 100-vuotissyntymäpäivää.

Alla puheeni kokonaisuudessaan englanniksi IMG_4625_cosac_jan2017.JPG

Honourable chair, honourable 1st Vice-President of the Commission, dear colleagues,

As we are reaching the mid-point of the mandate of the current Commission, emphasis is moving from new initiatives to implementation of the ones the Commission has made during the first half of its mandate.

Solutions to some important challenges related to, for example, migration, security and enhancement of growth and jobs still require further effort in close co-operation between EU and national institutions while fully respecting national cempetences and sovereignty to ensure the trust of the citicens.

What better year would there be for finally achieving progress on these issues than this one, when my home country Finland celebrates the 100 years of its independence!

While we in Finland remain fully focused on the issues that still need to be addressed during the mandate of the current Commission, we are also starting to prepare for the handover from the current Commission to the next one during the latter half of 2019 when we will be holding the Presidency of the European Union.

We wish to play a constructive role in that process and hope for fruitful discussions on the future course of the European Union in the COSAC meetings before our Presidency so that we will be well prepared to address the hopes and concerns of the European citizens while we participate in shaping the priorities of the next legislature while holding the Presidency.

I would like to conclude my intervention by thanking our Maltese friends for Your hospitality, congratulating You for a successful start of Your Presidency and wishing every success for the coming five months.

cosac_jan2017.JPG

 

Kommentoi kirjoitusta.

Itsekkyyttä vai tervettä 100-vuotiaan suojelua?

Lauantai 31.12.2016 klo 13:14

Pakolaisten ja turvapaikan hakijoiden tulva yllätti Euroopan kuin se kuuluisa talvi autoilijat. Emme olleet Suomessakaan - Perussuomalaisten varoituksista huolimatta - varautuneet lainsäädäntötoimin. Euroopassa osa maista huutaa solidaarisuuden ja taakanjaon perään, osa sulkee rajojaan. Suomi on vihdoin mukana kilpailussa, jossa on tavoite olla mahdollisimman vähän vetovoimainen. Euroopan Komissio on sekin vihdoin myöntänyt, että Euroopan turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan rakenteissa on merkittäviä heikkouksia ja esittänyt jäsenmaille lainsäädäntöehdotuksia turvapaikkajärjestelmän tehostamiseksi. 

Olen ollut vuodesta 2011 suuren valiokunnan jäsen ja olen oppinut lukemaan EU:sta tulevat ehdotukset "sarvet päässä". Luin Komission esityksiä syksyllä eduskunnan työhuoneessa iltamyöhällä. Esitykset ovat useimmiten puuduttavan pitkiä ja pitkäveteisiä. Niin silläkin kertaa, mutta huomasin kuitenkin pienen - mutta silti suuren ehdotuksen:  täysin kestämätön oli Komission ehdotus laajentaa perheenjäsenen määritelmää. Ehdotuksen mukaan siihen lisättäisiin perhesuhteet, jotka olisi muodostettu lähtömaasta poistumisen jälkeen, mutta ennen jäsenvaltioon saapumista.  On täysin selvää, että perussuomalaisten ansiosta Suomen kannaksi linjattiinkin kielteinen suhtautuminen perheenjäsenen määritelmän laajentamiseen. Sanomattakin on selvää, että sillä olisi ollut myös kustannuksia lisäävä vaikutus. 

Suuri valiokunta käsittelee EU-asioita ja antaa Suomen linjaukset ministereille EU-pöytien neuvotteluihin. Vihdoinkin Suomen kannaksi kirjattiin useita kriittisiä näkökulmia - Perussuomalaisten ansiosta. Onhan PS eduskunnan EU-kriittisin puolue! Valtioneuvoston kannaksi  kirjattiinkin varauksellisen suhtautuminen myös  esityksiin, joilla pyrittäisiin luomaan pysyviä, jäsenvaltioita sitovia turvapaikanhakijoiden sisäisten siirtojen järjestelyjä. Ehdottoman tärkeää on jatkossakin voida kansallisesti päättää uudelleen sijoitettavien henkilöiden määristä. 

Niin ikään Suomen kantaan kirjattiin kielteinen suhtautuminen komission ehdotukseen laajentaa hakijan oikeutta saada ilmaista oikeusapua koskemaan koko turvapaikkaprosessia. 

Turvapaikkajärjestelmän uudistamisen tavoitteena tulee olla perusteettomien turvapaikkahakemusten väheneminen ja että menettelyt sekä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden maasta poistaminen tehostuu. Kehitettäessä Dublin-järjestelmää jäsenmailla pitää olla velvoitteita  ja kannustimia hallita maahantulijoiden virtaa - siirtämättä painetta muille jäsenmaille.

Lähtömaiden elinolosuhteiden kohentaminen ja muuttoliikkeen juurisyihin vaikuttaminen on tärkeää, kun mietitään keinoja, miten hillitä muuttoliikettä Eurooppaan. EU ja 35 Afrikan maata ovat sopineet yhteistyön tehostamisesta liittyen mm. ihmissalakuljetuksiin, palautuksiin, kansainväliseen suojeluun ja lailliseen maahanmuuttoon. Afrikan maissa yhteiskunnallinen epätasa-arvo, epävakaus, väkivaltaiset konfliktit sekä ihmisoikeuksien toteutumattomuus luovat pohjaa kytevään muuttoliikkeeseen. Jos hallitsematon muuttoliike Afrikasta lähtee käyntiin, emme puhu enää kymmenistä tai edes sadoista tuhansista tulijoista.

Maailma on muuttunut pysyvästi, eikä aika entinen enää palaa. Eurooppa on kulkenut kriisistä toiseen. Turvapaikanhakija-kriisi kytee yhä ja kansainvälinen lehdistö spekuloi Italian pankkien tilanteesta. Esiin on nostettu myös EVM:n eli Euroopan pysyvän vakausmekanismin käyttö Italian pankkien auttamiseksi. Vuonna 2012 silloinen valtionvarainministeri Jutta Urpilainen (SDP) betonoi Suomen EVM-sopimukseen ja sen lainsäädäntöön. Perussuomalaiset vastustivat järjestelmällisesti eduskunnan eri valiokunnissa sopimuksen hyväksymistä. Myös eduskunnan täysistunnossa 21.6.2012 Perussuomalaiset äänestivät sopimuksen hyväksymistä vastaan. Se valitettavasti hyväksyttiin äänin 104-71. Suomi maksoi EVM:ään tuolloin 1,44 mrd €. Jos euroalueen vakaus joutuu nyt vaakalaudalle ja EVM:ää päätettäisiin lisäpääomittaa, Suomi ei voi muuta kuin vikistä ja maksaa. Pahimmillaan tuo sopimus voi maksaa suomalaisille jopa n. 12 mrd €. Ei naurata. 

Suomi viettää ensi vuonna 100-vuotisjuhlia. Jotta voimme tulevaisuudessakin juhlia itsenäistä Suomea, meidän on uskallettava olla terveellä tavalla itsekkäitä. 

Onnea, menestystä ja rohkeutta kaikille suomalaisille vuonna 2017!

1 kommentti .

Cosac ja EU:n ulkorajavalvonta

Tiistai 15.11.2016 klo 14:36

Viimeiset kolme päivää ovat vierähtäneet Cosac- kokouksessa Slovakian Bratislavassa. Tänään keskityimme yhdessä päivän lukuisista kokouksissa keskustelemaan ulkorajojen turvaamisesta laittoman maahanmuuton yhteydessä.

Oma puheenvuoroni kuului näin

Madame Chair,

Stopping illegal immigrants entering the EU is still not working properly. This has been obvious during the whole migration crisis. 

The so called Turkey deal has been a significant step towards managing migration flows in the Eastern Mediterranean. There have been less immigrants on that route, and most importantly the return of illegal immigrants has speeded up. Approximatly  twothousand people have been returned to Turkey as part of the one for one deal.

In total Finland has relocated third highest number of refugees after France and Netherlands. It is not sustainable that all the Member States are not bearing their equal share of the relocations. Nevertheless  burdain sharing cannot  be obligatory.

The border control is  an important part of the solution to illegal immigration. The Turkey deal demonstrates that we need to work with neighbouring countries on external borders in order to effectively manage migration to the EU.

The border between Finland ja Russia is 1300 kilometer long and I want to point out, that it is also external border of EU. The relations between Russia and EU - as well as the functionality of these relations - are extremely important for Finland.

Rouva puheenjohtaja,

Euroopan unioniin kohdistuvan laittoman maahanmuuton pysäyttäminen ei toimi asianmukaisella tavalla. Tämä on ollut selvää koko maahanmuuttokriisin ajan.

Niin sanottu turkkisopimus on ollut merkittävä askel eteenpäin maahanmuuttovirtojen hallintaan saamisessa itäisellä Välimerellä. Tätä kautta tulevien maahanmuuttajien määrä on vähentynyt, ja mikä tärkeämpää, laittomien maahanmuuttajien palautusta on saatu nopeutettua. Yhteensä noin 2000 ihmistä on palautettu Turkkiin osana tätä sopimusta.

Suomi on ottanut vastaan kolmanneksi eniten turvapaikanhakijoita EU:n sisäisten siirtojen kautta, heti Ranskan ja Hollannin jälkeen. Vaikka ei ole kestävää, että kaikki jäsenmaat eivät ole täyttäneet heille taakanjaossa asetettuja velvoitteita vastaanottaa turvapaikanhakijoita sisäisten siirtojen kautta, tulee sisäisten siirtojen tästäkin huolimatta pohjautua vapaaehtoisuuteen.

Rajavalvonnalla on merkittävä rooli laittoman maahanmuuton kitkemisessä. Turkki sopimus osoittaa, että meidän tulle toimia ulkorajoilla yhteistyössä naapurimaiden kanssa Euroopan unioniin kohdistuvan muuttoliikkeen tehokkaaksi hallitsemiseksi.

Suomen ja Venäjän välinen raja eli Itäraja on 1300 kilometriä pitkä. Tähdennettäköön, että tämä raja on myös Euroopan unionin ulkoraja. Venäjän ja Euroopan unionin väliset suhteet ja niiden toimivuus on Suomelle erittäin tärkeä asia.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Tavattavissa Hollolan torilla la 19.11

Tiistai 15.11.2016 klo 11:11

1209338322959050_2801377_1479197516.26.1479197515.931.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Puheeni Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa 12.10.2016

Keskiviikko 12.10.2016 klo 13:39

Mr President, dear colleagues,

I would like to thank the rapporteur for raising these important issues.

Sport plays an important role for social cohesion as it gives opportunities for all people, regardless of sex, ability, nationality or culture to meet and interact, thus consolidating the culture of “living together”. And this is what it is all about, sports and exercise can be a uniting factor also when there is no common language.

The effective integration of migrants and refugees is currently a key issue in many countries. This is a challenge especially when different cultures and traditions are supposed to work together side by side -  not opposite each other.

Since 2011 Finnish municipalities have had the opportunity to apply for grants for the integration of migrants through sport. The project aims to join migrants and the original population together in sports activities.

This report calls on public authorities to increase involvement of school and university sports in the promotion of “sport for all”, together with sports organizations and with a special focus on young people. Finland is a frontrunner also on this issue. One of Finland’s top priorities is to increase activities that prevent health problems and promote school peace.

A project called ”moving schools” was started in Finland in 2010. More than 1700 schools in Finland participate in this project, covering nearly 80% of the pupils in Finnish basic education.  These schools challenge traditional ways of learning: pupils sit less, education is supported through functional practices, exercise is organized during breaks and pupils are encouraged to be physically active on their way to school. Pupils are included in the planning, decision-making and activities and it has improved the school atmosphere and the pupils’ social skills and learning.

The importance of sport is also emphasized in early childhood education. Hundreds of day care centers and extracurricular clubs have added exercise to their curricula.

The Finnish equality program underlines that early childhood education and schooling should promote equality. Finland is currently initiating a program to introduce girls and boys to both male- and female-dominated jobs. I am glad that one focus of this project is to support career choices for migrant girls.

In order to support the possibility of girls to be active in sports, the Finnish equality program encourages to take both sexes into account when building sport facilities. Equality is also included in the criteria for sports organization grants. The governmental sports council oversees the fulfilment of equality and parity.

Next year Finland will celebrate 100 years of independence, and our theme for the celebration is ”Together”. The festivities will include also sports related programs.

The celebration is open to all Finns and friends of Finland. I encourage you all to come and exercise with the 100-yearold, but energetic Finland.

Kommentoi kirjoitusta.

Leikataan ? vai leikataanko sittenkään?

Maanantai 26.9.2016 klo 12:49

Eduskunta käsitteli koko viikon ensi vuoden budjettia. Taloudellisesti vaikeina aikoina ei ole kivaa - eikä helppoa - olla päättäjän saappaissa. Jokainen puolue on vuorollaan ollut hallitusvastuussa ja pyrkinyt tekemään parhaansa. Tässä työssä on pienistä paloista kyettävä rakentamaan kokonaiskenttä, johon eurot pitäisi tasapuolisesti sijoittaa. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus perustuu talouden tasapainoiseen kehitykseen, edellyttäen talouskasvua. Viimeiset vuodet Suoman kansantalous on supistunut.  Nyt tarvitaan rohkeutta tehdä rakenteellisia uudistuksia, jotta saamme talouden nousemaan.

Koko valtion ensi vuoden budjettiesitys on 55,2 miljardia euroa, josta uuden velan osuus n. 5,5 mrd. euroa. Vuoden lopussa valtion velan arvioidaan olevan 111 mrd. euroa. Siis noin puolet koko tämän vuoden budjetista. 

Tuo 55 mrd. jaetaan 11 eri ministeriön hallinnon alan, eduskunnan, Tasavallan Presidentin sekä valtioneuvoston kanslian kulujen kesken. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle määrärahaesitys on peräti 14,6 miljardia euroa. Se on 1,5 miljardia euroa enemmän kuin tämän vuoden talousarviossa. Vertailun vuoksi sisäministeriön osuus budjetista on 1,5 mrd. euroa, joka jakautuu: poliisitoimi 49 %, rajavartiolaitos 16 %, pelastustoimi ja hätäkeskuslaitos 5 % sekä maahanmuutto 22 %. Puolustusministeriön hallinnonalalle ehdotetaan määrärahoja 2,8 mrd. euroa, Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle 6,8 mrd. euroa, Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalle 2,5 mrd. euroa, Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalle 3,2 mrd. euroa, Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle 2,9 mrd., Oikeusministeriön hallinnonalalle 915,8 milj. euroa.

Nämä luvut osoittavat, että sosiaali- ja terveyssektorin kautta rahoitettavat palvelut ja rakenteet ovat huimasti suuremmat kuin muut hallinnonalat, lähes 25 % koko Suomen valtion ensi vuoden budjetista. Esimerkiksi eläkemenoihin käytetään 31 %. Eläkkeisiin ehdotetaan 4,5 mrd euroa, joka on 47 miljoonaa euroa enemmän kuin tämän vuoden talousarviossa. Yli 60-vuotiaiden, yli viisi vuotta pitkäaikaistyöttöminä olleille myönnetään kertaluonteinen eläketuki, jonka nettovaikutus arvioidaan olevan n.38 miljoonaa euroa. Perhe- ja asumiskustannusten tasaukseen ja perustoimeentulotuelle ehdotetaan määrärahoja 4,1 mrd. euroa, joka on yli 730 miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna. Sairausvakuutuksen rahoituksen määrärahaksi ehdotetaan lähes 2 mrd. euroa, joka on 0,7 mrd. euroa enemmän kuin tänä vuonna.

Kansaneläkelaitos eli KELA on eduskunnan valvonnassa oleva itsenäinen sosiaaliturvalaitos, jonka kautta suurin osa suomalaisista saa etuuksia. Kelan hoitaman sosiaaliturvan etuusmenot vuonna 2015 olivat 14,3 mrd. euroa, kasvua noin 2 % vuoteen 2014 verrattuna. Ensi vuonna kulut ovat n. 15,6 mrd. euroa, josta kansaneläkevakuutuksen kulujen osuus 3,5 mrd., sairausvakuutuksen 4,8 mrd. ja sosiaaliturvan yleisrahaston kulut 7,2 mrd. euroa.

Tässä muutamia euromääräisiä lukuja, jotka kertovat, että sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoittamiseen satsataan myös ensi vuonna.

Kommentoi kirjoitusta.

Tavattavissa Riihimäellä 11.9.2016

Torstai 8.9.2016 klo 13:27

IMG_riksu_11.9.png

Kommentoi kirjoitusta.

Tavattavissa Hollolan torilla 27.8

Maanantai 22.8.2016 klo 23:04

tavattavissa_syysmarkkinoilla.jpg

2 kommenttia .

Tavattavissa Uotinpäivillä

Keskiviikko 27.7.2016 klo 11:30

Uotinpaivat_ilmoitus2016.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Tavattavissa Palokuntajuhlilla

Keskiviikko 20.7.2016 klo 8:28

Anne_Rami__Palokuntajuhlat_23.7.16jpg.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Louhelainen Euroopan neuvostossa: Suomi satsaa lasten mediakasvatukseen

Keskiviikko 22.6.2016 klo 9:10

Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen, kansanedustaja Anne Louhelainen (ps.) kertoi tiistai-iltana Strasbourgissa eurooppalaisille kansanedustajakollegoilleen hyviä esimerkkejä siitä, miten viranomaiset voivat tukea lasten medialukutaitoa.

Louhelainen puhui Euroopan neuvoston istunnossa, jonka aiheena oli lasten suojeleminen yliseksualisoinnilta mainonnassa ja viihteessä. Lasten yliseksualisointi tarkoittaa aikuisten mielikuvien mukaista lapsen esineellistämistä, jonka lapset oppivat hyväksymään normina.

Lapset mukautuvat median ja mainonnan heistä luomaan kuvaan, mikä vaikuttaa heidän itsetuntoonsa ja saattaa vääristää lapsen kuvaa itsestään ja rajoistaan. Yliseksualisoinnista kertoo muun muassa se, että lasten lähettämät alastonkuvat, seksiviestit ja lasten prostituutio ovat yleistyneet.

”Lapsilla on oikeus olla lapsia, mutta on yhä vaikeampaa suojella heitä television, elokuvien ja tietokonepelien väkivaltaiselta ja seksuaalisuutta korostavalta kuvastolta”, Louhelainen totesi.

Käsittelyn pohjana olleen raportin mukaan vanhemmilla on tärkeä rooli mediakasvatuksessa ja seksivalistuksessa, mutta niiden lisäksi tarvitaan lainsäädännöllisiä toimia sekä vastuullisuutta mediassa ja mainonnassa.

Louhelaisella oli kertoa useita hyviä esimerkkejä suomalaisista käytännöistä, joilla lapsia yritetään suojella.

”Suomessa on lähes sata tahoa, jotka opettavat lapsille medialukutaitoa. Sitä opetetaan kouluissa, kirjastoissa, muissa kulttuurilaitoksissa ja nuorisotyötä tekevissä järjestöissä. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti edistää mediakasvatusta ja valvoo kuvaohjelmien ikäsuosituksia. Kilpailu- ja kuluttajavirasto antaa suosituksia siitä, millainen mainonta on sopivaa alaikäisille, minkä lisäksi meillä on lapsiasiainvaltuutettu valvomassa lasten oikeuksien toteutumista yleensä. Poliisi on läsnä sosiaalisessa mediassa, millä on ennaltaehkäisevä vaikutus”, Louhelainen totesi.

Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on koolla Strasbourgissa 20.–24.6.2016. 
Vuonna 1949 perustettu Euroopan neuvosto on maanosan vanhin ja laajin poliittinen yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestö. Jäsenmaiden kansanedustajista koostuva yleiskokous tekee aloitteita ja antaa suosituksia, joiden pohjalta ministerikomitea päättää asioista. Parlamentaariseen yleiskokoukseen osallistuu jäsenet ja varajäsenet yhteen laskien yli 700 kansanedustajaa eri maista.

Louhelaisen puhe kokonaisuudessaan:

Thank you Mr/Ms Chairman,

The power of commercialism, marketing and mass media affects all children from an early age. Images of a perfect world within everyone's reach are conveyed by movies, tv-shows and are accompanied by numerous related side products. For girls, certain beauty and behavioural norms are created through marketing and mass media. Research suggests that this might have a negative impact on the self-esteem of children and young persons.

We know that there are many challenging and vulnerable phases in childhood. Protecting children from the phenomena of today such as, social media, increased violence in movies, tv and video games and the over-sexualisation of children is difficult

Finnish children have a rather good knowledge of the dangers related to the Internet. Media and information literacy (MIL) is seen as a civic competence; important from an early age. The ability to critically analyze what you watch, hear and read is vital for children. This is of particular importance with regard to disinformation on the Internet, which is difficult to filter also for adults.

Finland already has nearly 100 organisations promoting MIL. This is in addition to media education carried out in formal education, youth work, libraries and other public cultural services.

The importance of media and information literacy is emphasized in several national policies. Media education is promoted by governmental authority.  The National Audiovisual Institute has a legal obligation to promote media education, children’s media skills and the development of a safe media environment for children. In addition, it supervises the provision of audiovisual programmes in Finland.

The Finnish Competition and Consumer Agency monitors and gives guidelines on marketing that is suitable for minors. In addition, the rights of all Finnish children are monitored by the Ombudsman for children.

The Police of Finland is also active in social media in order to enhance its visibility and to tighten interaction between the Police and the general public. Online presence is seen as a part of the police’s preventive work.

A child’s play is a child’s work! Trough play children learn and develop their skills. Adults have a responsibility to support minors in obtaining the skills required for full participation in our media-saturated societies.  However, our most important duty is to take interest in the everyday activities of our children and youngsters both in social media and in real life.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Perussuomalaisten Elomaa ja Louhelainen: Kaikille oikeus kotivakuutukseen

Maanantai 20.6.2016

”Vakuutusyhtiöillä ei ole velvollisuutta myydä kotivakuutusta kaikille sitä tarvitseville. Vakuutus voidaan jättää myymättä maksuhäiriömerkinnän saaneelle ihmiselle. Vakuutusta ei myydä edes käteisellä. Tämä on käsittämätön epäkohta”, pohtii perussuomalaisten kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Anne Louhelainen.

”Maksuhäiriömerkinnän takana voi olla monenlaisia syitä. Jos löytää asunnon, jonka vuokranantaja on valmis vuokraamaan maksuhäiriömerkinnästä huolimatta, niin esteeksi voi koitua kotivakuutus. Vakuutusyhtiöt voivat nimittäin kieltäytyä kotivakuutuksen myymisestä ihmiselle, jolla on maksuhäiriö. Kotivakuutus vaaditaan käytännössä jokaiselta vuokralaiselta”, jatkaa Louhelainen.

”Laki mahdollistaa ja kehottaa käteismaksun käyttöön kotivakuutuksen osalta maksuhäiriötapauksissa. On kuitenkin varsin yleistä, että vakuutusyhtiöt eivät noudata tätä ohjetta vaan epäävät vakuutuksen. Maksuhäiriömerkintä ei saisi leimata ihmistä tolkuttomasti. Pitäisi olla mahdollista aloittaa puhtaalta pöydältä merkinnästä huolimatta. Jos asunnonsaantiakin vaikeutetaan tällaisilla käytännöillä, niin pahimmillaan se voi johtaa suurempiin ongelmiin ja jopa syrjäytymiseen. Katto pään päällä on kansalaisoikeus”, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Ritva Elomaa.

”Olemme tehneet toimenpidealoitteen, jossa ehdotamme hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin asian korjaamiseksi. Etukäteismaksusta pitäisi tehdä kuluttajan kannalta aito vaihtoehto kotivakuutusta otettaessa” vaativat Louhelainen ja Elomaa.

Kommentoi kirjoitusta.

Perussuomalaisten Juvonen ja Louhelainen: Hallitus toi omaishoitajat päivänvaloon - Jaksamista tuetaan monin eri keinoin

Tiistai 14.6.2016 klo 13:31

Perussuomalaiset iloitsee omaishoito- ja perhehoitoon liittyvän esityksen etenemisestä eduskunnassa. ”Meidän puolueelle ja kaikille suomalaisille hyvin tärkeä asia on viety nyt maaliin. Olemme kuulleet kansalaisten tarinat vaativasta omaishoidosta. Nyt voimme olla tyytyväisiä.”

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on tänään käsitellyt omais- ja perhehoitolakia koskevan mietinnön. Vastaisuudessa kaikille omais- ja perhehoitajille taataan vähintään kaksi vuorokautta vapaata kuukautta kohden, ympärivuorokautisten omaishoitajien vapaat nousevat kolmeen päivään. Ja lisäksi heille on luvassa säännölliset hyvinvointi- ja terveystarkastukset. Perhehoidon vähimmäispalkkio nousee 775 euroon kuukaudessa.

”Omaishoitajien asemaan tulee lakiuudistuksen myötä merkittäviä parannuksia. Nyt on pidettävä huoli siitä, että sijaishoitopaikkojen osaaminen ja resurssit ovat kaikkialla sellaiset, että omaishoitajat myös hyödyntävät lain takaamat vapaapäivät. Moni omaishoitaja ei käytä ansaitsemiaan vapaita, koska hoivapaikka ei vastaa läheisen tarpeisiin”, sanoo sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, geronomi Arja Juvonen.

"Vuonna 2018 omaishoitajien valmennus siirtyy kuntien vastuulle. Tähän asti kolmas sektori, mm. Omaishoitajat ja läheiset liitto -ry:n alaiset yhdistykset, ovat kehittäneet omaishoitajille valmennusohjelman, jota on tarjottu kattavasti koko Suomessa. Valmennus ja vertaistuki ovat äärimmäisen tärkeitä omaishoitosuhteen eri vaiheissa. Näissä asioissa järjestöillä on vankkaa osaamista. Kahden vuoden siirtymäaika on tärkeä, jotta kolmas sektori pystyy kehittämään toimintaansa, sanoo sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Anne Louhelainen.

”Tämän uudistuksen läpimeno on taas yksi tärkeä syy perussuomalaisille olla hallituksessa. Suomessa arvioidaan olevan yli 300 000 omaishoitajaa. Omaishoitajat tekevät yhteiskunnalle valtavan palveluksen hoitamalla läheisiään. Kelan arvion mukaan kunnat säästävät omaishoidolla kaksi miljardia vuosittain. Kuntien kannattaa siis panostaa omaishoitajien valmennukseen ja hyvinvointiin. Omaishoito tuskin vähenee, päinvastoin”, toteavat perussuomalaisten kansanedustajat.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Valtion omistajaohjauspolitiikka jämäköityy

Tiistai 17.5.2016 klo 14:46

Hallitus esitteli viime viikolla uuden omistajaohjauspolitiikan linjan, joka on merkittävä parannus entiseen. Aiempaa jämäkämpi omistajaohjaus tulee uuden rakenteen ansiosta olemaan entistä johdonmukaisempaa, vastuullisempaa ja yli vaalikausien kestävää.

Eduskunnan roolia vahvistetaan perustamalla parlamentaarinen neuvottelukunta, joka käsittelee valtion yhtiöomistuksen toimintapolitiikkaa ja omistajaohjauksen toimintaperiaatteita. Samalla lisätään myös omistajaohjauksen läpinäkyvyyttä. Omistajaohjauksessa näytetään myös esimerkkiä yhteiskuntavastuusta ja arvojohtamisesta.

Valtion omistamien yhtiöiden rahallinen arvo on Suomessa poikkeuksellisen suuri, se omistaa arvolla mitattuna eniten yrityksiä kansantuotteeseen verrattuna koko Euroopassa. Yhtiöomaisuustase pitää saada palvelemaan kasvua ja työllisyyttä nykyistä paremmin.  Tätä varten perustetaan budjettitalouden ulkopuolella toimiva kehitysyhtiö, jonka alaisuuteen siirretään joukko valtionyrityksiä.

Maamme on edelleen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa ja uuden omistajaohjauslinjan kautta saadaan valtionyhtiöt palvelemaan paremmin maamme kasvua ja työllisyyttä. Kantava periaate on se, että yritys ei ole yhteiskunnasta irrallinen yksikkö, vaan pärjää osana yhteiskuntaa sitä paremmin, mitä paremmin ympäröivä yhteiskunta voi.

Kehitysyhtiö vastaa siitä, että yhtiöiden tulouttamat varat pannaan poikimaan ja käytetään jatkossa investointeihin ja uusien yritysten luontiin, ei syömävelan kattamiseen. Kansallisomaisuudella ei enää tilkitä budjettivajetta.

Veroparatiisien ja aggressiivisen verosuunnittelun käyttö nimenomaisesti kielletään ohjelmassa. Verot on maksettava siihen maahan, missä tulos syntyy. Yhtiöt raportoivat maakohtaisesti verojalanjäljestään.

Tämä on perussuomalaisten mielestä keskeinen linjaus, jota tulisi noudattaa yleisemminkin kaikessa yritystoiminnassa. 

Toinen erittäin keskeinen linjaus on, että uudistuksessa leikataan ankarasti valtionyritysten johdon bonuksia ja irtisanomiskorvauksia.  On tärkeää, että valtionyhtiöt näyttävät näin markkinoille mallia kohtuullisuudesta. Tämän kirjauksen toteutuminen oli perussuomalaisille erittäin tärkeää - suorastaan koko uudistushankkeen elinehto.

Yhtiöiden johtoa kannustetaan jatkossa myös omistamaan työnantajayhtiönsä osakkeita. Näin he osoittavat sitoutumista, uskoa yhtiön kasvuun ja kehitykseen sekä entistä vahvemmin sitoutuvat yrityksen pitkän tähtäimen menestykseen.

Lisäksi eduskuntaryhmämme on tyytyväinen siihen, että nyt tehty uudistus vahvistaa valtion tärkeitä strategisia omistuksia. Huoltovarmuuden kannalta kriittisenä uudistuksena Gasumin ja Fingridin omistusrajat korotetaan 50,1 prosenttiin. Tämä oli perussuomalaisten näkökulmasta yksi tärkeimpiä

omistajaohjauksen pitkän tähtäimen linjauksia. Nykyinen hallitus ei toista edeltäjiensä lyhytnäköisiä virheitä, joista tuskallinen esimerkki oli Fortumin sähköverkkojen myynti Carunalle.

Erityisen tyytyväinen ryhmämme on siitä, että Finnairin sinivalkoiset siivet ovat jatkossakin vankasti valtion omistuksessa. Tällä on myös merkittävä vaikutus siihen, että Finnair pystyy jatkamaan valitsemallaan strategisella linjalla myös tulevaisuudessa.

Pikavoittojen aika on ohi

Viesti on selvä:

Valtion omistuksilla tehtävän lyhytnäköisen rahastuksen aika on ohi. Johdon kohtuuttomien etuuksien aika on ohi. Aggressiivisen verosuunnittelun aika on ohi. Herää suorastaan kysymys, miksi ihmeessä näitä uudistuksia ei tehty jo edellisellä vaalikaudella, kun nykyinen oppositio oli hallituksessa? Sen sijaan edellinen hallitus myi valtion omaisuutta yli kolmella miljardilla, siis rahasti kylmällä yksityistämispolitiikalla, ja hassasi sitten rahat leväperäisellä taloudenpidolla. Tämän uudistuksen myötä myös lyhytnäköisen, valtion omaisuudella politikoinnin aika, on ohi.

Nyt on aika puolustaa rohkeasti suomalaista omistajuutta, luoda kasvualustaa uusille investoinneille ja työpaikoille sekä edistää yhteiskunnan kokonaisetua.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Tavattavissa Lahden kauppatorilla

Maanantai 4.4.2016 klo 10:05

tavattavissa_6.4.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

EUROOPAN VALLOITUS KÄYNNISSÄ

Keskiviikko 17.2.2016 klo 8:21

Kolumbus saapui Amerikan itäpuolisille Karibian saarille vuonna 1492. Voisiko sanoa, että siitä lähti eurooppalainen maailman valloitus, jonka edetessä kantaväestö sai usein väistyä omilta asuinalueiltaan. Nykyisin on käynnissä Euroopan alueen valloitus; Eurooppaan pyrkii paljon enemmän ihmisiä kuin Euroopalla on mahdollisuutta integroida tai varaa ottaa vastaan. Ylivoimaisesti suurin paine Eurooppaan on Välimeren itäisellä alueella, jossa siirtolaiset saapuvat Turkin kautta Kreikan saaristoon. Vuonna 2014 Välimeren yli tuli laittomasti 220 000 ihmistä ja viime vuonna jo yli miljoona ihmistä.

Yhdistelmälupadirektiivi avasi suomalaisen asumisperusteisen sosiaaliturvan myös Eta ja EU-maiden ulkopuolelta tuleville, jotka ilmoittautuvat työmarkkinoiden käytettäviksi. EU-lainsäädännön perusteella suomalaisten sosiaaliturvaetuuksien piiriin voi päästä, vaikka ei edes asuisi Suomessa. Suomen eduskunta sai tiedonannon tästä yhdistelmälupa-direktiiviehdotuksesta EU:n Komissiolta jo vuonna 2009. Työryhmiä kyllä perustettiin, mutta varsinaiseen lainsäädäntöön ei tehty muutoksia. Jokainen on toki tervetullut tekemään töitä ja rakentamaan suomalaista yhteiskuntaa, mutta pitääkö vierastyöläisillä olla oikeus lapsilisiin, kotihoidon tukeen ja työttömyysturvaan, vaikkei asuisi Suomessa? Tätä kysyimme eduskunnan kyselytunnilla toukokuussa 2014.

Viime kauden lopulla SDP ajoi peruspalveluministeri Huovisen johdolla paperittomien (=laittomasti maassa olevien) terveydenhuollon laajentamislakiesitystä kuin käärmettä pyssyyn. Tammikuussa 2015 hän totesi eduskunnan täysistunnossa näin: ”Tässä esityksessä tarkoitetut niin sanotut paperittomat henkilöt saattavat oleskella Suomessa kuukausia tai vuosia, minkä vuoksi nykyinen ainoastaan kiireellisen hoidon turvaava taso ei heidän kohdallaan ole riittävä.” Toteutuessaan laki olisi tarjonnut Suomessa yhdet Euroopan laajimmista ilmaisista terveyspalveluista. Huovisen mukaan laaja, ilmainen terveydenhuolto ei olisi vetovoimatekijä eikä paperittomia olisi maassa muutamaa tuhatta enempää. Toisin on käynyt: Euroopassa luvattomien rajanylitysten määrä rajanylityspaikkojen ulkopuolella kasvoi viime vuonna yli 1,2 miljoonaan ja Suomessa turvapaikkahakemuksia jätettiin lähes 33.000. Huovinen totesi esittelypuheenvuorossaan lisäksi että: ”sosiaali- ja terveysministeriö ryhtyy valmistelemaan esitystä, joka kattaisi myös ne EU-kansalaiset, joilla ei ole kotimaassaan kattavaa vakuutusturvaa”. Missä liemessä olisimmekaan tänä päivänä, jos tuo laki olisi tullut voimaan? Perussuomalaiset saivat kuitenkin oppositiosta käsin estettyä paperittomien terveydenhuollon laajentamislakiesityksen toteuttamisen kansanedustaja Mäntylän johdolla.

Nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Mäntylä (PS) on todennut, ettei Suomen talous kestä tämän hetkistä turvapaikanhakijamäärää. Lakimuutoksia valmistellaan yhdessä mm. työ- ja elinkeinoministeri Lindströmin (PS) kanssa. Hallitus julkistikin viime joulukuussa 80-kohtaisen toimenpideohjelman, jolla on tarkoitus hillitä tänne tulevien turvapaikan hakijoiden määrää. Esimerkiksi maahanmuuttajien sosiaaliturvajärjestelmää pyritään muuttamaan siten, että myönteisen oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat eivät kuulu asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin, vaan heillä on oma erillinen kotouttamisjärjestelmä.

Kansainvälisissä konferenseissa puhutaan edelleen solidaarisuudesta ja velvollisuudesta taakanjakoon eli tulijoiden vastaanottamiseen. Samaan aikaan useat EU-maat kuitenkin pyrkivät suojaamaan omaa reviiriään. Euroopassa onkin käynnissä ” Race to the bottom” –kilpailu, jossa maat kilpailevat ollakseen tulijoille vähiten houkuttelevia.  Tässä kilpailussa Suomellakaan ei ole varaa jäädä muista jälkeen. Myös Suomesta on tehtävä vähemmän houkutteleva elintasoturisteille!

Kommentoi kirjoitusta.

Vanhemmat kirjoitukset »